maanantai 4. joulukuuta 2017

Meidän eka sketsivideo - erittäin laadukasta!

No niin. Koska tähän etelän pimeyteen kaipaa nyt jotain piristystä, olen katsonut repeatilla meidän ensimmäistä sketsivideota. Itsellä on edelleen hirveän hauskaa näiden kanssa, muista katsojista en mene takuuseen. Kokeile itse. Ehkä kuulokkeet päässä. Tai jos kaipaat elämään jännitystä niin ilman, mielellään ruuhkabussissa. 

Näitä ilmestyy siis ensiesitykseen Midnight Sun Swimrunin fb-sivuilla ja tänne niitä päätyy vähän jälkijunassa.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Ylläs vol. 4 - Pakolliset porokuvat

Ennen lähtöä kävin vielä etsimässä viime keväänä tutuiksi tulleet porot. Keväällä oli aika jännä fiilis tulla yllättäen parinsadan poron piirittämäksi. Tällä kertaa osasin varautua kohtaamiseen vähän paremmin. Tosin minulle ystävällisesti kerrottiin edellisenä iltana tarina miehestä, jonka pohje oli aika pahoin runneltu kiukkuisen miesporon toimesta.
Aikani haahuilin metsässä ja ei ehkä uskoisi, mutta poro on mestarinaamioituja. Ensin näin muutamia yksittäisiä kavereita. Sitten kuulin mottorikelkan äänen. Sen kyydistä tiputettiin poroille brunssi ja siinähän niitä sitten taas oli koko liuta ihan nenän edessä. Leppoisaa porukkaa, vaikka ihan lähelle ei kyllä päässyt. 




perjantai 1. joulukuuta 2017

Ylläs vol. 3 - keskellä valkoista

Aina Lapissa käydessä jää pieni pala sielua jonnekin tunturiin. Sitten kun niitä on sinne ripotellut tarpeeksi, koittaa jonain päivänä se hetki kun on palattava takaisin pitkäksi aikaa ja etsittävä ne kaikki kasaan uudestaan. Siltä tuntui tänään kun talsin menemään ihan täydellisen valkoisuuden keskellä. Tämän viikon aikana tuntureille taisi kyllä jäädä vähän keskivertoa isompi lohkare.








keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Ylläksellä vol. 2 - lumikenkäillen

Kävin vuokraamassa lumikengät Ylläksen Sportiasta. Tämmöistä olen tainnut harrastaa edellisen kerran noin 10 vuotta sitten. Mutta kyllä kannatti, kävin saman tien päivän reissulta palattuani pidentämässä lainaa parilla päivällä.

Tänään nimittäin valloitin nousuja ihan urakalla. Heräsin seitsemältä aamupalalle ja kahdeksan paikkeilla olin kamppeineni ulkona talsimassa kohti tuntureita. Ensin ihan omin kengin ylös Kellokkaalle, jossa vaihdoin lumikenkiin ja jatkoin otsalamppu päässä metsiä pitkin kohti Kellostapulinkurua. Ja samalla alkoi koko viisi tuntia kestänyt ja 13 kilometriä kerryttänyt reissu pelkkää ihastelua. Tuossa ajassa olisi ehtinyt lumikengillä hilpaista varmaan tuplasti matkaa, mutta kun jokainen asia näyttää niin kauniilta että kameraa on kaivettava esiin viiden minuutin välein, tulee päivästä pitkä.

Lähtö hämärässä oli aika jännittävä. Tunturit olivat hieman sumun peitossa, mikä teki tunnelmasta aavemaisen hienon. Pikkuhiljaa ylöspäin mennessä sumu hälveni ja tunturia tuli esiin. Kävin kurkkaamassa miltä näyttää Kellostapulilla (hienolta), sieltä jatkoin Keskinenlaen kautta etsimään aurinkoa ja se löytyikin toiselta puolelta tunturia. Ja kun ei tuntunut missään ja valoakin vielä riitti, kiipesin vielä huiputtamaan Ylläksen.

Päivän suuri kysymys kuului: miten ihmiskunta on ansainnut näin hienoja paikkoja?

Ylhäällä kertasin tunturitietämykseni ja ihastelin kaukana siintävää Pallasta. En nähnyt ristin sielua neljään tuntiin. Lumikenkäilystä puuttuu myös kaikki hoppu. Etenemisen lomassa ehtii ihailla maisemia ihan niin paljon kuin sielu sietää. Lumikengillä ei myöskään ole latujen tai polkujen vankina. Eteneminen oli ihan loputonta huokailua ja hämmästelyä. Koskaan aikaisemmin en ole myöskään ollut Lapissa näihin aikoihin ja vaikka täällä on aika monia tuttuja paikkoja, kaikki näyttäytyy nyt kirjaimellisestikin eri valossa. Lomailijoitakin on vain murto-osa kevään hulinasta. 

Reissun jälkeen syöty Eväskorin pizza takasi nyt aikamoisen kooman, joten eipä tässä voi nyt muuta kuin latoa päivän kuvasaalista nähtäville. Päivittelemällä tästä ei tule loppua.








tiistai 28. marraskuuta 2017

Ylläksellä vol. 1

Olen Ylläksellä, Äkäslompolossa, hiihtosuunnistuksen maailmancupista raportoimassa. Tämä on niin järjettömän hieno duuni, että oon ollut (vähintäänkin sisäisesti) yhtä hymyä siitä asti kun lentokone lähti Helsinki-Vantaalta. Nyt kahden kisapäivän jälkeen olen jo ihan töttöröö ja nukahdan pystyyn, mutta täällä ei malta olla lähtemättä vaikka hiihtämään aamuseiskalta tai lumikengillä tunturiin iltakasilta. Keskiviikko on välipäivä kisoista, joten suunnitelmat on nukkumisen lisäksi suuret. Nähtäväksi jää mitä toteutuu. Seuraavaksi seuraa kuvakavalkadi yhden päivän ajalta. Suurimmaksi osaksi valoisa aika on mennyt hiihtosuunnistajia väijyen, mutta tänään olin tehokas myös maisemakuvauksen saralla. Päivän teemavärit: vaaleansininen ja vaaleanpunainen, olkaat hyvä:










perjantai 17. marraskuuta 2017

Tulevaisuuden tubettajat esittäytyvät

Väännettiin viikko sitten vähän huumoria. Voi olla hyvin todennäköistä että nämä päätyvät viihdyttämään ainoastaan tekijöitään, mutta silläkin uhalla tulemme spämmäämään näillä niin maan pirusti ettei kukaan voi niiltä välttyä. HAH! Joulukuun ensimmäinen on se suuri päivä, kun videoita aletaan lykkäämään eetteriin. Videon tekeminen oli ihan huisin hauskaa ja jotta jotain saataisiin ulos jo nyt, syntyi pieni making of ensimmäisestä sessiosta. Se on tietenkin kovin laadukas, eikä sen tekemiseen käytettyä editointiohjelmaa suinkaan kokeiltu tilanteessa ensimmäistä kertaa. Pidemmittä puheitta, Olkaattes hyvät (varokaa korvianne):


Ja nyt kun pääsit videoiden makuun, niin alta löytyy vielä meidän 2016 Solvalla Swimrunin jättimenestysvideo:


perjantai 10. marraskuuta 2017

Elämme jatkuvassa pelossa – nyt puhuvat Anun polvet


Vielä vuosi sitten Oikea ja Vasen Polvi elivät elämäänsä kuten ketkä tahansa tavalliset suomalaisiin alaraajoihin syntyneet ruumiinosat. Pieniä kolhuja sattui silloin tällöin ja Polvien mielestä sellainen kuuluu elämään ihan luonnollisena asiana. Keväällä 2017 alkoi hiljalleen kuitenkin muutos huonompaan.

-Se oli FinnSpringin henkilökohtainen suunnistuskilpailu. Anu oli juossut aika hyvin edellisenä päivänä viestissä ja pääsi joukkueineen ihan palkinnoille asti. Liekö sen vuoksi sitten kuvitellut liikoja, mutta sunnuntain kisassa hän oli toistuvasti rähmällään, Oikea Polvi kertaa alkuvuoden tapahtumia.

Kertoman mukaan Anu oli kaatunut useita kertoja kilpailun aikana ja useimmiten ensimmäisen kontaktin maahan joutui ottamaan jompikumpi Polvista. Totaalinen kyvyttömyys tasapainon hallintaan saattoi aiheutua edellisen päivän kovasta yrityksestä. Pahimmat vauriot koituivat Vasemmalle.

-Otin sen aika raskaasti. Pari viikkoa meni, ennen kuin helpotti. Tilanteesta teki pahemman se että ilmeisesti myös Oikea Peukalo oli saanut niin pahan tärskyn, että joutui toipumaan pitkälle kesään. Että on se aika kauheaa kuulla, ettei nämä ole mitään yksittäisiä sattumia, vaan taustalla tuntuu olevan paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää. Mutta tämä nyt on tämmöistä kuulopuhetta, spekuloi Vasen Polvi.

Kesä eteni ja Polvet ehtivät jo toivoa, että kyseessä olisi ollut yksittäinen ylilyönti. Jälkikäteen molemmat ovat miettineet, että asiaan olisi pitänyt puuttua pikimmiten.

Toisella kerralla tilanne oli todella odottamaton. Seuraavana päivänä edessä olisi swimrunkilpailu, johon oli valmistauduttu huolella, eikä ylimääräisestä stressiä kaivattu.

-Tilanne tuli todella yllättäen. Kuulimme kuinka Anu ensin huusi ja säikähdimme jo siitä aika tavalla. Seuraavaksi huomasin olevani asfaltissa, Oikea Polvi muistelee.

Tilanne kävi niin nopeasti, ettei Oikealle jäänyt muistikuvia tapahtuneesta. Vasemman kertoman mukaan Oikea on ensin törmännyt bussipysäkkiin ja päätynyt sitä kautta asfalttiin.

-Mielestämme on edesvastuutonta ensinnäkin ajaa pyörällä lukkopolkimilla ja sitten vielä törmäillä ihmisten kanssa. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain yhden henkilön törttöily, vaan sillä on aika kauaskantoisia seurauksia, jopa polviin asti, Oikea perää oikeuksiaan.

Tästä kolahduksesta ei mennyt kauaa, kun Anu teki yllättävän uuden ratkaisun.

-Olimme tietoisia Anun uudesta innostuksesta, kiipeilystä, mutta mitään puhetta ei ole ollut siitä, miten se tulee meihin vaikuttamaan. Yhtenäkin päivänä hän mitään kyselemättä kolautti minua boulder-otteella ja vielä jatkoi kiipeilyä sen jälkeen. Olin niin tyrmistynyt, etten edes tajunnut tilanteen vakavuutta. Siinä meni sitten pari viikkoa taas todella kipeänä, mutta kaikkein kummallisinta oli hänen tapansa hoitaa tilanne. Kun kahteen viikkoon tilanne ei juuri parantunut, Anu päätti lähteä suunnistuskisoihin, ja vieläpä kahtena päivänä peräkkäin! Jonkun sinisen teipin se viritti päälleni ja kuvitteli sen helpottavan tilannetta, Vasen Polvi ärähtää halveksuen.

Kaikesta huolimatta kahden suunnistuksen viikonloppu poisti kivut yllättäen. Vasen Polvi kertoo kuitenkin psykoterapeuttinsa kanssa käymissään keskusteluissa käyneen ilmi, että kyseessä saattaa olla psykosomaattinen vastareaktio, jossa elimistö pyrkii sulkemaan traumaattisen kokemuksen ymmärryksen ulkopuolelle.

Pieniä kolhuja on sittemmin kiipeillessä tullut useita, eivätkä Polvet muista päivää jolloin olisivat olleet terveinä.

-Suunnistuksen vielä kestäisimme, mutta nyt homma alkaa mennä jo liiallisuuksiin. Kaikenlaista tankotanssia ja akrobatiaa on tullut kuvioihin. Pelottaa vaan mihin tämä vielä johtaa. Tämän tyyppisillä asioilla on tapana riistäytyä täysin käsistä, Vasen Polvi pohtii tulevaisuuttaan.

”Pyöräilyonnettomuus” ei ollut ainoa laatuaan, vaan syksymmällä Oikea Polvi joutui jälleen tilanteeseen.

-Se alkoi taas aika viattomasti ja en osannut pelätä lukkopolkimiakaan, koska niiden kanssa oli sujunut hyvin jo pitkän aikaa. Ilmeisesti Anu kuitenkin ”unohti” polkea liikkeelle lähtiessään ja muistan asfaltin lähestyneen kuin hidastetussa filmissä. Tästä jäi aika isot arvet, Oikea Polvi kuvailee niin henkistä kuin fyysistä tilaansa.

Tämänkin tilanteen jälkihoito oli Polvien mielestä ala-arvoista. Anu oli vetänyt Oikean Polven päälle teippiä ja lähtenyt Ruotsiin suunnistamaan. Tästä Oikealla ei ole tietenkään mitään havaintoja teipin alta. Viimeinen niitti Polville oli kuluvan viikon kuntopiiri.

-Olemme tehneet usein hyppyjä erilaisille korokkeille ja oletimme tämänkin olevan selvää pässinlihaa. Vaikka totta kai nykyään tulee elettyä jatkuvassa pelossa. Ponnistuksen lähtiessä tiesimme heti mitä tuleman pitää. Haluan kiittää Vasenta Polvea, joka uhrautui puolestani tässä tilanteessa. Viikon takainen boulder-otteen isku tuntui vielä niin kauhealta, etten ehkä olisi selvinnyt toisesta, Oikea Polvi kiittelee kumppaniaan.

-Se oli vähintä mitä pysyin tekemään. Samassa veneessähän tässä ollaan. Mielestäni Anun tulisi ymmärtää rajoitteensa ja yrittää ymmärtää tilanne meidän kannaltamme. Vetoammekin hänen tunteisiinsa nyt tämän haastattelun muodossa, Vasen Polvi sopertaa nyyhkytyksen keskeltä.

-Emme tiedä miten pitkään kestämme tätä, Polvet päättävät yhdestä suusta.