perjantai 26. huhtikuuta 2013

Malaga-Anu 1-1

Varoitus: tämä teksti saattaa sisältää voimasanoja. Lukeminen omalla vastuulla.

Nyt taisin saada sen viime viikolla kaipaamani sankaritreenin. Suunnistajaksi olen kohtuuttoman huono tulkitsemaan maantiekarttoja. Se on todettu moneen kertaan, mutta ei silti ilmeisesti tarpeeksi. Tänään ajattelin pistellä menemään kevyen pitkän PK:n pyörällä tasamaalla, jonka olin eilen löytänyt. Tarkoituksena oli mennä katsomaan aikaisemmin junan ikkunasta näkyneitä maisemia. No olin katsonut kartasta että se on sellainen noin 80 kilometrin urakka. Ihan sopiva pitkä lenkki tasamaalla. Varustauduin hyvin, otin jopa renkaanvaihtovälineet mukaan ettei tarvitse sitten puolessavälissä ihmetellä puhjenneen renkaan kanssa. Eilisestä poiketen Malaga tarjosi heti alkuun kaiken vauhdin tappavan vastatuulen. No tästähän ei lannistuta vaikka vauhdit oli välillä alamäkeen mennessä ja samalla vauhtia polkiessa 13km/h. Ensimmäinen stoppi n. 30km kohdalla: banaania ja eväskeksiä naamaan ja matka jatkuu. Sitten alkoi nousu ja vastaan tuli Alora. Muutaman kerran liikenneympyrässä pyörittyäni, totesin että tuonne, ja laskin kaiken nousemani alas. Masensi vähän. Aika moneen kertaan tarkistin että olen menossa oikeaa tietä oikeaan suuntaan, mutta tosiasia oli se, että tasamaan lenkiksi reittini tulee olemaan yllättävän mäkinen.
Saavuin näköalapaikalle. Alhaalla virtasi joki ja vastapäätä oli vuori. No onhan näitä nyt nähty. Joku paikallinen alkoi juttelemaan ja kun sanoin että tulen Malagasta, vastaus oli, että ”sinä olet sitten hyvässä kunnossa, Malagasta on varmaan 50km tänne.” Ja tosiaan, matkamittari näytti iloisesti 51km. Enkä ollut vielä edes puolivälissä. Mies kertoi myös että hän voi seurueineen tarjota kyydin takaisin Aloraan, pyörän voisi heittää katolle. Kieltäydyin kohteliaasti, ja mies vielä kertoi että Aloraan palattuani voin sitten palata takaisin Malagaan junalla tai bussilla. En todellakaan, miten epäurheilijamaista, ajattelin, kiitin vinkistä ja jatkoin matkaa.
Seurasi nousu ja hienoja maisemia ja lisää nousua. Kello alkoi näyttää kuutta. Olin ollut matkalla kolme ja puoli tuntia. Puoliväli alkoi lähestyä ja miehen sanat junakyydistä takaisin alkoi kummasti palata mieleen. Nousin, laskin, nousin, laskin. Eikö täällä oikeasti osata tehdä suoria teitä! Malaga vastaan Anu kamppailussa tilanteet vaihtuivat tiuhaan. Ylämäissä Malaga oli ehdoton voittajasuosikki, mutta alamäen alkaessa Anu sai yliotteen. Maisemat oli varmaan ihan hienoja, mutta niistä ei ole nyt valitettavasti jäänyt hirveästi dokumentteja. Kanavoin kaiken energian järjissä pysymiseen ja jalkojen liikkeeseen. Mitä jos junia ei enää menekään. En ikinä kerkeä tällä vauhdilla ennen pimeän tuloa mihinkään. Onko äiti joskus varoittanut jotain liftaamisesta? Ei kai. Jossain Ardalesin tienoilla huomasin toistavani mantraa joka meni suunnilleen näin: voi hyvänen aika-voi herranjestas-v***u aina EI voi olla vastatuuli. Tätä litaniaa toistin vaihtelevin kombinaation aikalailla kotiin asti. Lähempänä Malagaa kuulin itseni sanovan ääneen myös voimasanat voi s*****a ja voi j*******a. No mutta vielä ei olla lähellä Malagaa. Ardales jäi taakse ja nousin kohtuullisen loivaa mutta pitkää ylämäkeä n. 10km/h. Yhtään paukkuja ei irronnut. Tässä kohtaa päätin antaa Malagalle luovutusvoiton ja hypätä siihen ******** junaan sieltä ***** Alorasta. Eipä aikaakaan kun asemat taas vaihtuivat ja päätin että perskeles, en ole mikään luovuttaja, pyöräilen takaisin vaikka mikä olisi. No jos olisi heti siihen perään ihan kohtuullinen nousu, niin saattaisin tulla taas toisiin aatoksiin. Ja niin kävi. Mutta eipä aikaakaan kun taas laskettelin onnellisena mäkeä alas ja kun aurinkokaan ei vielä näyttänyt laskemisen merkkejä…. Alamäet oli kyllä välillä sellaista röpelöä, etten uskaltanut katsoa pyöränrenkaiden kuntoa. Parempi lasketella pelkällä vanteella, kuin joutua tässä vaiheessa renkaanvaihtohommiin. Kumit kesti (hyvä Pablo) mutta vielä koitti se viimeinen ylämäki ja luovutusvoitto alkoi tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta. Reidet hapoilla vyöryin takaisin Aloraan ja suorinta tietä juna-asemalle, vain todetakseni että juna jonka näin juuri lähtevän, olisi ollut Malagaan menevä. Aikataulu näytti seuraavan junan lähtevän tunnin päästä. Kuulin Malagan nauravan minulle. Nyt aurinko alkoi näyttää laskemisen merkkejä ja nopealla laskutoimituksella (kannattaako tässä vielä luottaa omiin laskuihin?) päättelin että olisin junalla samaan aikaan perillä, kuin jos nyt lähtisin polkemaan. Voi reisi parkoja. Luulivat jo päässeensä tuskasta ja nyt joutuivat vielä kerran tiristämään itsestään kaiken irti. Jos nyt mitään oli enää irti saatavissa. Auringon laskeminen sai kuitenkin vipinää kampiin ja lähdin polkemaan. En ole varma naurattiko vai itkettikö. Malaga oli ilmeisesti katsonut parhaaksi tässä vaiheessa olla lyömättä lyötyä ja tarjosi kohtalaisen vastatuulettoman viimeisen etapin. Mutta hyvät autoilijat, lopettakaa se tööttäily! Joku kerta olen vielä ojassa teidän takia. En tiedä miksi teette sitä, mutta lopettakaa se. Viimeisillä kilometreillä muutin mantraani hieman. Asetin välietappeja kuten mäki, silta ja juna-asema. Sitten toistin mantraa mäki-silta-juna-asema-koti, mäki-silta-juna-asema-koti,… niin kauan kunnes etappi oli ohitettu ja poistin sen listasta: silta-juna-asema-koti, silta-juna-asema-koti,… Suurin osa eväistä oli käytetty jo ajat sitten, mutta uhrasin viimeiset eväslakritsat kolmisenkymmentä minuuttia ennen maalia, ja totesin että nyt olen omillani. Jos pysähdyn ostamaan mitään, en kykene enää liikahtamaan.
Pääsin lopulta uupuneena ja onnellisena(?) takaisin lähtöpisteeseeni ja matkamittari vilautti iloisesti kilometrilukemaksi 130. Aikaa tähän kokonaisuuteen onnistuin käyttämään 7h taukoineen (n.40min). Oli Uhotoisen likka tummaa tyttöä. Mitä tästä opimme? Ei varmaan yhtään mitään. Siitä syystä pyysin kämppistä ryhtymään epätoivoisiin tekoihin jos huomenna sattumalta yrittäisin lähteä pyöräretkelle. Mutta hei, Malaga ei voittanut, vaikka tasapelin se kyllä ansaitsi. Vähän jäi myös harmittamaan, ettei rengas puhjennut. Se olisi ollut kaunis koriste kakun päälle.

2 kommenttia:

  1. Huutonaurua Mankkaalla! I love it!

    Kyllä nyt rupeaa olemaan pyöräkunto kohdillaan kesän kisoihin. Olen inspiroitunut! Ja toki myös melko huolissani henkisestä hyvinvoinnistasi. Teräs-Uhotoinen!

    ps. muista nyt ***** sentään palautella ettet saa aikaiseksi sitä ******* ylikuntoa.

    VastaaPoista
  2. Huoltajan neuvot otettu huomioon, palauttelua ja henkistä hyvinvointia hoidetaan parhaillaan Dunkin' Coffeessa.

    VastaaPoista