Tri Hercules Cadiz 6.4.2013

Aika hyvin, mutta joku olisi vielä voinut vähän enemmän pitää niitä peukkuja ylhäällä. Jos nyt omatunto kolkuttelee, niin mene itseesi ja yritä ensi kerralla hieman enemmän.

Kisa-aamu oli perinteiseen tapaan aivan kamala ja parhaani tein, että olisin keksinyt minkä tahansa tekosyyn oikeuttamaan sängynpohjalle jäämisen. Kisan startti oli iltapäivällä neljältä ja bussi kisapaikalle lähti 7.30 = aivan liian aikaisin espanjalaiseen toimintaan tottuneelle. Olin ilmeisesti ollut kaukaa viisas ja kertonut julkisesti osallistuvani kilpailuun, joten perääntymiselle ei ollut sijaa. Puurot naamaan ja bussiasemalle. Ahdisti.

Ensimmäiset tunnit bussissa ahdistuin edelleen ja yritin yhä parhaani mukaan keksiä hyviä tekosyitä jättää kisat väliin. En onnistunut. Viiden ja puolen tunnin bussissa kököttämisen aikana tylsistyin istumiseen ja ahdistus alkoi muuttua innostuneeksi kisan odotukseksi. Mitä lähemmäs kisakaupunkia saavuttiin, sitä parempi kisafiilis tuli.

Kisapaikalla tuli melko selväksi, että Pablo saattaa hieman erottua joukosta. Ainakin kerättiin katseita kun liimailin numerolappuja kiinni. Kävin katsastamassa kisapaikkaa:

Menin tarkastamaan uintireittiä: ei poijuja

Menin arvioimaan kilpakumppaneita: ei märkäpukuja

Menin tarkastamaan vaihtoalueen: Ei lenkkareita tai pyyhkeitä

Kuulutuksestahan en ymmärtänyt mitään, paitsi kuuluttajan mainitsemat numerot 3 ja 5. Vaihtoehdot tässä vaiheessa olivat joko jäätävän pitkä uintimatka meressä ilman märkäpukua tai duathlon. Jälkimmäinen osui oikeaan. Muutama espanjan lisäkurssi voisi ilmeisesti olla paikallaan ennen kuin ilmoittautuu seuraaviin kisoihin.

Ei siinä, märkäpuku äkkiä piiloon, lenkkarit jalkaan ja lähtöviivalle. Hieman erikoinen kisafiilis kun lähtöviivalla seistessä ei ole kuin harmaa aavistus tulevasta matkasta. Triathlonkisan ohjeista lukemani 5km juoksu taisi kuitenkin suunnilleen pitää paikkansa. Juoksureitti kulki rantakatua edestakaisin 2,5km suuntaan. Ensin alamäkeen myötätuulessa ja kohta takaisin ylämäkeen ja vastatuuleen. Ei ollut mikään lennokas päivä, mutta ilmeisesti sinnittelin toisena naistensarjalaisena melkein vaihtoon asti. Vähän ennen juoksuosuuden loppua kaksi kilpakumppania kiristi ohi. Jätin lukkopolkimet tältä reissulta pois. (Näin jälkikäteen on hyvä miettiä että miksi ihmeessä, mutta jostain syystä olin päättänyt polkea juoksukengillä.) Siitä syystä kuitenkin sain uudestaan kuitattua vaihdon aikana minut aikaisemmin ohittaneet kaksi naista. Ilo ei ollut pitkä, kun muutaman polkaisun jälkeen hyökättiin taas takaa ohi. Jostain syystä elin juoksun aikana sellaisessa harhakuvitelmassa että pyöräily on kevyttä ja helppoa ja tasoittaa sykkeet nopeasti. Kuvittelin väärin. En koskaan käytä sykemittaria, joten tarkkoja arvoja ei ole tarjolla, mutta korkealla liikuttiin ja kauan. Todellisuudessa tässä vaiheessa poljin vielä loivaan alamäkeen myötätuulessa joten todellinen tuska koitti vasta 11km kääntöpaikalla. Maantiepyörää lappasi koko matkan ajan ohi mutta kannustus oli kovaa. Helppo se tietysti on ohittajana huudella. Jossain vaiheessa aloin jo epäillä että olen jäänyt koko letkan viimeiseksi. Tosin lopputuloksissa voitin ainakin ne jotka taluttivat pyöriään puhjenneiden renkaiden takia sekä hänet joka makasi otsa auki tiensivussa. Jee. En ihan onnistunut pysymään kärryillä kuinka monta naista oli tullut pyöräosuudella ohi. Kisa oli melkoisen miespainotteinen. Se näkyi myös kannustuksessa. Sain hurjia suosionosoituksia pitkin matkaa, aivan kuin naisurheilija olisi suuri harvinaisuus. Olo oli kuin suurellakin triathlon duathlontähdellä. Jossain vaiheessa taisin heittää yläfemmat erään noin kaksi-vuotiaan katsojan kanssa.

No happoa puski kuitenkin koko pyöräilyn ajan. Oletin matkalla että edessä on vielä toinenkin viiden kilometrin juoksupätkä. Juoksu ja pyöräily kulkivat ensimmäiset 2,5 km samaa reittiä ja kun paluumatkalla 2,5km kohdalla ei näkynyt juoksijan juoksijaa, päättelin, että paikallisessa duathlonissa on kaksi osuutta. Olisin siis voinut huoletta polkea jalat hapoille jo aikaisemmin. Kiristin vauhtia ja harmittelin että kaksi naista oli juuri päässyt ohi. Reidet hapoilla yritin puristaa kaiken irti mitä loppupätkällä oli puristettavissa, kun vähän päälle kilometri ennen maalia näin juoksijoita ja tajusin, että alun kuulutusten 3km tarkoitti viimeistä juoksupätkää. Se olikin sitten melko lailla hapokas kolme (tai 2,5) kilometriä. En ole sitten viime syksyn harjoitellut pyöräilyn ja juoksun yhdistelmää ja sen kyllä huomasi. Vauhti oli alamäkeenkin parhaimmillaan PK lenkin tasoista, mutta muilla meni onneksi vielä huonommin. Tuntui aika koomiselta ohittaa kilpakumppaneita sellaisella köpöttelyllä. Note to self: ensiviikolla treenaat juoksua pyöräilyn jälkeen. Maalissa oli taas suuren luokan kannustukset ja tarjolla alkoholitonta kaljaa. Ja olo oli onnellinen.

Mysteeri triathlonin muuttumisesta duathloniksi "selvisi" takaisin Malagaan päästyä. Sähköpostiin oli ilmestynyt viesti, jossa kerrottiin että "erityisistä syistä uintiosuutta ei ole vaan kilpailu käydään duathlonina".

Mutta onpahan nyt duathlonkausi avattu, eikä luultavasti jäänyt viimeiseksi kilpailuksi, ensi kerralla vain hieman paremmalla valmistautumisella.

Tosivirallisettulokset: Naisten sarjassa oli ehkä 14 osallistujaa. Olin ehkä neljäs. En tiedä pitikö matkat paikkansa. Nämä ovat ehkä suunnilleen aikani. En tiedä onko niissä vaihdot mukana vai ei:

juoksu 5km: 22min

pyöräily 22km: 51min

juoksu 2,5km: 12 min

Virallinen yhteistulos on 1:25:15