Ajatus jos toinenkin

Viime viikolla aloin kirjoittamaan tekstiä ruokavaliosta. Siitä, että täytyisi ehkä vähän tarkemmin katsoa mitä suuhunsa pistää. Siitä, että voisi ennen virallisen kisakauden alkua omistaa hieman vinttikoiramaisemman ulkomuodon. Siitäkin, että voisi vaikka pitää kirjaa syömisistä ja juomisista sekä ottaa seurantakuvan mahamakkarasta. Aloittaa vaikka punttikuuri. Mutta tulipahan siinä kirjoittaessa mieleen että näinköhän on. Onko tavoitteeni triathlonissa tosiaan saada sixpäkki? Vai kenties päästä eroon kaikesta mahdollisesta rasvasta? Mitä sitten teen kun olen tavoitteeseen päässyt? Seuraako rasvaprosentin pienenemisestä automaattisesti parempia kilpailusuorituksia? Aloin miettimään omia tekemisiäni hieman tarkemmin.

Mitä jos kääntäisin asian niin päin, että teen niitä asioita joista todella nautin ja joista tulen onnelliseksi. Jos päätavoitteeni olisi rasvaprosentin pieneneminen, olisin valinnut toisen lajin. Totta kai on mahtavaa nähdä kuinka oma vartalo muuttuu matkan varrella vahvemmaksi ja lihasmassaa alkaa pikkuhiljaa löytymään oikeista paikoista. En kuitenkaan voi pitää itsetarkoituksena tiukan keskivartalon ja rantakelpoisten pakaralihasten hankkimista. Ne tulevat kaupanpäällisinä (jos ovat tullakseen) siitä tekemisestä, josta nauttii. Olen toisinaan ehkä turhankin tietoinen omista ”puutteistani” ja on helppoa löytää itsestään virheitä ennemmin kuin huomata positiivisia asioita. Usein näillä asioilla on hyvin vähän tekemistä itse urheilun kanssa. Jos se lihas ei nyt sen rasvan alta näy täydellisesti, se ei tarkoita etteikö sitä olisi olemassa.

Aloin miettimään omaa treenaamista. Tietty kurinalaisuus on aina puuttunut tekemisestäni. Minulle on tehty muutamia kertoja harjoitusohjelma suunnistukseen, mutta kaikkina kertoina valtavan alkuinnostuksen jälkeen olen muutaman viikon päästä siirtänyt harjoitusohjelman jonnekin paperikasojeni alle. Siitä seuraa kauhea morkkis ja epäonnistumisen tunne. En voi sanoa että olisin millään elämän osa-alueella kauhean järjestelmällinen. Hallittu ja välillä hallitsematon kaaos kuvaavat suhtautumistani asioihin. Myös treenaamiseen. Olen tehnyt myös itse itselleni ohjelmia sekä kopioinut nettisivuilta muiden harjoituspäiväkirjoja, ja välillä kokenut siitä olevan jopa hyötyä. Pidemmän kaavan mukaan en oikeasti osaa suunnitella elämääni juuri yhtään viikkoa pidemmälle. Innostun mielettömän helposti asioista ja kyllästyn niihin lähes yhtä nopeasti. Tämä oli pelkoni myös triathlonin aloittamisen kanssa. Ja melkein hylkäsinkin lajin jo elämäni ensimmäisen triathlonkisan, Vantaa Triathlonin 500 metrin uintiosuudella. Kuitenkin se onnistumisen tunne joka vyöryi päälle tajutessani selvinneeni uinnista ilman ulkopuolisia apuja, oli niin valtava, että olin koukussa.

Haluaisinko siis alkaa pitämään kirjanpitoa syömisistäni, juomisistani ja mahamakkaroistani? Jos joskus on hyvä että innostus lopahtaa nopeasti niin nyt. Mitä kostun siitä että tiedän painavani tällä viikolla kilon vähemmän kuin edellisellä? Juoksenko automaattisesti nopeampia kilometriaikoja vai kehityinkö mahdollisesti uimarina? Omaan ”urheilufilosofiaani” sopii paljon paremmin omien tuntemuksien tarkkailu, se ettei tarvitse tuijottaa sykerajoja tai saada tiettyjä kilometrimääriä kasaan. Se että on urheilun aikana ja jälkeen onnellinen. Jos kroppa sanoo että tänään en tee vetoja, en tee vetoja, teen jotain muuta. Pitäisikö minun tuntea epäonnistuneeni jos harjoitusohjelma väittää päivän urakaksi juoksua, mutta itse haluaisin pyöräillä? Onko parempi tehdä ne vedot puolitehoilla vai nauttia siitä pitkästä pyörälenkistä? Tiedä häntä. Jos haluaisin optimoida menestykseni, olisi minun varmaankin viisainta tarkkailla juuri niitä sykerajoja ja kilometrimääriä ja hinkuttaa niitä vetoja vaikka mikä olisi. Tällä tavalla saisin ehkä kropastani fyysisesti enemmän irti optimaalisesti oikeaan aikaan, mutta henkisesti olisin varmasti todella väsynyt ja tylsistynyt enkä tulisi näkemään toista triathlonkesää.

Tiedän että on toisenkin mallisia ihmisiä joille on hyvin tärkeää omistaa jopa vuodeksi eteenpäin suunniteltu harjoitusohjelma, ja homma toimii. Itse en lukeudu heihin ja sen olen tässä pikkuhiljaa tajunnut ja hyväksynyt. Samoihin tavoitteisiin voi olla monia keinoja. En halua kirjoittaa harjoituspäiväkirjaani koskaan että enpä olisi halunnut tätä treeniä tehdä, mutta kun kalenterissa luki. Jos minusta ei tällä kaavalla leivota olympiavoittajaa niin ainakin sitten tosi onnellinen urheilija.