En ollut ja meinas muutenkin suunnistuskausi loppua lyhyeen. "Kahdeksantoista nolla yhdeksän: Nieminen, Koivisto, Uho...Uh...Uhtoinen...UHOTOINEN!" Olin armelias näin alkukaudesta ja suvaitsin astua lähtökarsinaan. Sprinttisuunnistusta olisi ollut tarjolla jos olisi jaksanut juosta ja osannut suunnistaa. Muistelen hämärästi että tälle kaudelle oli tarkoitus panostaa juoksuun ja uintiin, mutta koska pyöräilykelit on olleet vaan niin priimaa, on viimeisen viiden päivän aikana tullut poljettua 220km. En ole vielä tähän päivään mennessä koskaan todennut että kylläpä pyöräkilometrien mättö on auttanut mielettömästi juoksun sujuvuuteen, enkä totea vieläkään. Suunnistuspuoleen varmaan auttanee se kartan kanssa juoksentelu. Tänään meni ikä ja terveys jo siihen että yritin bongata kartalta ensimmäisen rastin sijaintia. Kartan käteen saatuani olo oli samanlainen kuin suosikki suunnistuskuvassani parin vuoden takaa: itkun ja hämmennyksen sekainen, missä ihmeessä se ykkösrasti on ja mitä nämä kaikki merkit tällä paperilla tarkoittaa?
Seuraavaksi jalat kattoon ja perjantaina testaamaan josko Otaniemen urheilukentän kaarteet on mahdollista juosta suoriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti