Fulufjället vol 1

Jäätävä ulkoilmamyrkytys. Aika punakka naama. Kaikki paikat kramppaa kun tekee yllättäviä liikkeitä. Normivessassa käyminen tuntuu ihan luksukselta. Koirakuume on valtava. Tukka on yksi iso rasta.

Ihan parasta.

Toisin sanoen: olen palannut neljän päivän ja kolmen yön tunturivaellukselta.

Kohteena oli tällä kertaa Fulufjället Ruotsin ja Norjan rajalla, noin 5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Tehtiin pieni kiertävä reitinvalinta Idren kautta (koska ihailtiin autossa siellä kohoavaa vuorimaista tunturia) ja meinattiin pistää suunnitelmat uusiksi heti laakista. Autiotupia ei kuitenkaan ollut ihan yhtä hyvin tarjolla kuin Fululla, joten päätettiin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Päästiin jopa liikenteeseen meille epätavalliseen valoisaan aikaan. Vuokralumikengät jalkaan ja tunturiin. Ensimmäisen päivän etappi oli noin kahdeksan kilometriä. Ensin noustiin tunti tunturiin ja sitten pysyttiin tulevat kolme päivää siellä. Tunturiylänkö (vai miksi tätä kutsutaan) on hassu paikka. Siellä ei tarvinnut tuntiin nähdä mitään muuta kuin valkoista vaikka käveli suoraan. Pelkkää lunta, eikä yhtään metsää missään.

Aurinko paistoi ihan pilvettömältä taivaalta ja kun se ei enää paistanut, niin täysikuu otti sen paikan. Saavuttiin ekaan majapaikkaan (Tangsjöstugan) auringonlaskun aikaan. Ja oli muuten ihan luksusmajoitus, nimittäin oma verholla erotettu huone ja kerrossängyt joissa oli patjat ja huopia! Lämmitti huomattavasti mieltä ja takapuolta yön aikana.

Kamiinan sytytys tapahtui onnistuneesti ja vetäistiin päivälliseksi jonkin sortin pastahässäkkä, suklaata ja punkkupullo. Ja vähän vielä rommia lämmikkeeksi.

Ja vitsit mikä kuutamo! Ei tarvinnut lamppua kun hiippaili yöllä vessareissulle. Kattokaa nyt!

Yöllä tuli vain vähän viileä, mutta tuli ehdottomasti nukuttua enemmän kuin valvottua. Päivä kaksi alkoi ihan samoissa merkeissä mihin ensimmäinen päättyi. Aurinko paistoi ja oli kiva pieni pakkanen. Ensin oltiin kohteliaita vaeltajia ja aamupalan jälkeen sahattiin lisää polttopuita seuraaville tulijoille. Talsittiin päivän aikana yhteensä varmaan 15 kilometriä ihan rauhassa. Yritettiin bongata suuri monumentti nimeltään altarringen, mutta se oli ilmeisesti kivimuodostelma lumipeitteen alla.

Pistettiin piknik pystyyn keskelle jotain valkoista kohtaa. Ja koska oltiin Norjan rajalla, oli tarkoitus rykäistä myös vähän ulkomaille: ensin tunturia vähän alas, sitten takaisin ylös ja Norjaa moikkaamaan. No se alas meneminen sujui ihan näppärästi, mutta sitten tuli vastaan joki. Ensin ilakoimme, ettei tarvitse sulattaa lunta juomavedeksi, seuraavaksi totesimme että tämä joki myös estää etenemisemme. Hetken arvottuamme todettiin että ei riitä rahkeet ylitykseen ja päätettiin ottaa plan B: notkoa ja ojan viertä pitkin seuraavalle autiotuvalle ja valloittaa Norja seuraavana päivänä.

Löydettiin kuitenkin paikka, josta ojan yli pääsisi teoriassa ihan sujuvasti. Joskus viime vuoden syksyllä muistan miettineeni että päätöksen tekeminen on toisinaan aika hankalaa. Ja kun päätös pitäisi tehdä sekunnin murto-osassa, se on käytännössä mahdotonta. Päästiin jo siihen pisteeseen, jossa oltiin selvitty kiviä pitkin ihan helposti toiselle puolelle. Viimeinen haaste oli enää päästä penkasta ylös. Lisähaastetta toi se, ettei oikein pystynyt sanomaan mikä osa penkasta on kiinteällä maalla ja mikä veden päällä. Tarja heitti oman rinkkansa ensin penkan päälle ja kapusi aika suvereenisti perässä. Itse yritin samaa. Kun olin heittämässä rinkkaa, aloin epäröimään ettei vauhti ehkä riitä. Tarkoitus oli siis joko heittää rinkka riskillä tai heilauttaa se vielä kerran takaisin lisävauhdin saamiseksi. No en osannut tehdä päätöstä ja kävi niin, että sen lisäksi että heitin rinkan penkalle, onnistuin samalla heittämään myös itseni sinne. Älkää kysykö miten se tapahtui. Havahduimme tapahtuneeseen kun huomasin toteavani: ”Oho. Mä tulin mukana”. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja matka jatkui.

Toisen yön majoituksesta vastasi sympaattinen pikkumökki kolmella pedillä varustettuna (Bergådalsstugan). Yritin saada tulet sytytettyä, mutta jouduin lopulta ulkoistamaan homman, koska luultavasti en saisi edes Porvoon kirkkoa tuleen ja käteenkin tuli amatöörimäinen hiertymä sytykkeiden vuolemisesta. Keskityin hämmentämään päivän ruokaa ja se sentään paloi pohjaan.

Saatiin (Tarja sai) kuitenkin mökkiin lämpöä ja pohjaan palaminen antoi taas kivaa lisäsäväystä ruokaan sekä hirvittävän käsilihastreenin kun yritti putsata kattilan.

Toinenkin yö sujui ilman hypotermiaa. Aina välillä heräsi jostain makuupussin uumenista, tiukensi makuupussin suuta ja torkahti uudelleen. Mutta seuraavaksi retkihankintojen listalle pääsköön makuupussi, jossa voi huoletta viettää pakkasöitä ilman väliheräämisiä.

Aamulla vedettiin puurot ja heti perään eiliseltä jääneet päivällisjämät brunssina. Tarja oli kokkaillut ennen lähtöä kuivatetun tomaattikastikkeen retkimuonaksi. Itse olin kuivattanut tofua ja jauhelihaa, mutta niiden testikäyttö täytyy tehdä jossain muulla, missä on vessa aina lähistöllä. Päätettiin yöpyä vielä seuraava yö samassa paikassa, joten lähdettiin päivän reissulle vähän kevyemmällä varustuksella.

Siinä on Norja

Nyt oli vuorossa visiitti Norjan puolelle. Ensin kiivettiin taas tunturia ylös ja koitettiin olla revähdyttämättä kasvoja kaikesta maisemien ihailusta. Nähtiin nyt lähempää tunturirypäs, joka oltiin nimetty Muumeiksi (Mumin fjället), koska niistä tuli mieleen, no, Muumit. Ne oli pyöreitä ja valkoisia ja yksi näytti Möröltä. Suunniteltiin tulevaisuuteen parin kuukauden talvivaellusta.

Mumin fjället kaukaisuudessa

Lounaspaikkana palveli jälleen hyväksi havaittu Chez Fulufjället. Se toimi aina siellä minne takapuolensa laski. Lounaaksi oli tarjolla retkimuonaa pussista, oliiveja, kaffet, suklaata ja lämmikehömpsyt.

Ei voi sanoa että maisema olisi radikaalisti muuttunut Norjan puolelle siirryttäessä. Edelleen valkoista ja kaunista. Käytiin Norjassa merkkaamassa vähän reviiriä ja vielä yhden huipun kautta suunnattiin takaisin majapaikkaa kohti.

Kun majoitus alkoi häämöttää laaksossa, havaitsimme liikettä. Ensimmäinen ajatus oli: voi scheisse, mikäköhän porukka siellä on ja toivottavasti ne jatkavat matkaa. Viimeisen nyppylän jälkeen pysähdyimme tarkkailemaan tilannetta ja se muuttuikin huomattavasti positiivisemmaksi. Mökin pihassa oli nimittäin kaksi koiravaljakkoa! Koirat ilmoittivat heti äänekkäästi että olimme paljastuneet. Hilpaistiin viimeiset sadat metrit suoraan karvaisen vastaanottokomitean syliin.

Koirille on välttämätöntä omistaa ihan oma tekstinsä, joten ei heistä ihan hirveästi nyt. Mutta he olivat ihania! Heidän kyydissään kulki äiti ja tytär! Yhtä rekeä veti 5 koiraa ja kaksi ihanaa karvakasaa juoksenteli vapaana. Kävi ilmi että vapaat yksilöt olivat malamuutin pentuja, noin vuoden vanhoja. Siellä he kulkivat perässä ja vahtivat kun haettiin vettä ojasta ja kun käytiin vessassa. Nyt tarvitsen elämääni malamuutin. Tai kaksi.

Viimeinen ehtoollinen oli huikea innovatiivinen yhdistelmä risottoa, sipulia, porkkanaa, soijapalleroita ja falafeltaikinaa. Viimeinen yö puolestaan nukuttiin samassa sängyssä ja iltasaduksi kuunneltiin podcast-kauhutarinaa på svenska.

Aamulla oli tarkoitus nousta hyvissä ajoin ennen auringonnousua ja lähteä liikkeelle hämärässä, mutta ympäröivä maailma tuntui liian kylmältä makuupussista katsottuna ja koisittiin vielä tunti. Päästiin kuitenkin ennätyksellisesti liikkeelle jo ennen kahdeksaa. Heipattiin ulkona nukkuneet koirat ja lähdettiin viimeiselle etapille. Päivän missiona oli palata takaisin autolle ja hurauttaa katsomaan vielä sitä nähtävyyttä joka täyttää ruudun kun googlettaa ”fulufjället”. Ihan komea vesiputous, vaikka ei päästy ihan viereen lumivyöryriskin takia. Kyseessä on Njupeskär, Ruotsin korkein vesiputous, 93m. Keskitalvella putouksella harrastetaan myös jääkiipeilyä.

Tässä vaiheessa oli jo niin hirveä nälkä että vatsa söi lähes itsensä. Ennen paluulentoa vatsa imaisi kolme klementtiiniä, sipsipussin, karkkia, gifflareita ja pizzan.

Lumikenkäilyä tuli koko reissulle päälle 40 kilometriä. Ihan alku/loppumatkaa lukuun ottamatta Fulufjälletillä pääsi kulkemaan ihan helposti uusia reittejä koko ajan. Ja pidemmällekin olisi päässyt. Kesäaikaan paikka on ilmeisen suosittu koska majoituksissa sai yöpyä vain kahtena peräkkäisenä yönä ja ensimmäisen yön majoituksessa oli sänkypaikkoja vissiin 12 yöpyjälle. Autiotuvat olivat ovet avoinna mutta alueella oli myös varattavissa olevia tupia, mikäli haluaisi varmistaa majoituksen tai vältellä ihmiskontakteja. Tuvista löytyi ohjeet miten maksaa 100 kruunua yöltä tukeakseen tupien ylläpitoa. Ihan kohtuullista.

Vahva suositus Fulufjälletille. Suomeen verrattuna paikka sijaitsee Tampereen korkeudella ja korkeimmat tunturit kohoavat 1040 metriin. Talvella eteneminen on helppoa ja vapaata lumikenkien kanssa. Ihmeteltiin vain että miten niin hienossa paikassa voi olla niin vähän ihmisiä. Neljän päivän aikana nähtiin 5 tyyppiä ja huomattavasti enemmän koiria. Bongailtiin myös antaumuksella eläinten jälkiä ja riekon kakkaa. Menkäähän siis Fulufjälletille, mikäli kaipaatte kunnon irtiottoa ihmiskunnasta.